Uutiset
  • Carlo Bassi: kirjaesittely ja opastus 12.4 klo 18-20
  • Esa Piironen:
    Carlo Bassi 1772 – 1840 – Suomen ensimmäinen arkkitehti


    Kirjaesittely ja opastus Ke 12.4 klo 18 - 20

    Åbo Akademin päärakennuksen kahvihuone, 2 krs, Tuomiokirkontori 3

    Arkkitehti Esa Piironen esittelee uutuuskirjansa Carlo Bassista, Suomen ensimmäisestä korkeakoulutetusta arkkitehdistä. Bassi oli intendentinkonttorin ensimmäinen johtaja ja suunnitteli myös Turkuun runsaasti rakennuksia.

    Carlo (Charles) Bassi oli ensimmäinen koulutuksen saanut arkkitehti maassamme. Vuosi 1802 oli arkkitehtuurissamme käänteentekevä, kun Carlo Bassi tuli Ruotsista Turkuun valvomaan Turun Akatemiatalon rakennustöitä. Suunnitelmat oli laatinut C.C. Gjörwell vuonna 1800. Turun Akatemiatalo oli merkittävin rakennushanke maassamme.

    Venäjän vallattua Suomen vuonna 1809 tuli tarpeelliseksi perustaa Suomeen oma keskushallinto. Carlo Bassi nimitettiin intendentinkonttorin (Rakennushallituksen edeltäjä) ensimmäiseksi intendentiksi vuonna 1810. Hän aloitti konttorin perustamisen aivan alusta, luoden puitteet viraston koko toiminnalle. Bassi toi Suomeen arkkitehtuurin ja rakentamisen laatustandardin Ruotsista. Intendentinkonttorin alusta alkaen pyrittiin rakentamaan perinteen mukaisesti kestäviä rakennuksia. Suunnitelmia syntyi suuri joukko, yli 60 eri puolille maatamme. Nuo rakennukset ovat keskuudessamme yhä tänään, yli 200 vuotta niiden rakentamisesta. Kirkoista tärkeimpiä ovat Mikkelin maaseurakunnan kirkko (nykyisin Mikkelin Pitäjänkirkko), Mäntyharjun kirkko ja Tampereen vanha kirkko.

    Carlo Bassi jäi Carl Ludvig Engelin varjoon monesta syystä. Engel loi loistavan uran Helsingin keskustan arkkitehtina, Bassin tuotanto keskittyi Turkuun. Nyt julkaistava kirja on ensimmäinen kokoomateos Carlo Bassin arkkitehtuurista, vaikka hänen töitään on aikaisemmin käsitelty monissa julkaisuissa.

    Esittelyn jälkeen Bryggman-instituutin asiamies, tietokirjailija Mikko Laaksonen esittelee Turun keskustan Bassi-kohteet, opastus noin tunti.

    Tilaisuudesta on ostettavissa kirjaa 35 euron hintaan.

    Tilaisuuteen mahtuu enintään 30 henkilöä. Ilmoittautuminen info@bryggman.fi